ELÄMÄKERTA
oddělovač

Tuotantoyhtiö NuArt esittelee teille originaalin musiikkiprojektin KRISTIAN.

Kristian on ensimmäinen suomalais-tšekkiläinen viulisti, joka yhdistää virtuoosisen soittotyylin modernisiin ja sähköisiin soittimiin.Hän luo näin oman uuden täysin originaalin saundin.

Kristian kuuluu inspiroiviin ja moderniin taiteilijoihin. Suomalais-tšekkiläisen taustansa ansiosta hän yhdistää kahden kulttuurin ainekset ja tuo ne mielenkiintoisella tavalla esille kontrasteina ja harmoniana.

Kristian syntyi Tsekeissä, mutta kasvoi Suomessa opiskellen Vaasan Toivo Kuula-opistossa.

Jo nuorena hän saavutti mainetta viulukilpailuissa kuten v 1990 2.sija Kajaanissa. Vuonna 1995 hän voitti Vaasassa Toivo Kuula- viulukilpailun Tšaikovskin viulukonserton I. osalla. Vuosina 1992-97 hän toimi Kuula- opiston jousiorkesterissa, myöhemmin konserttimestarina tehden kiertueita Suomessa, Ruotsissa, Fär- saarilla ja Tallinnassa.

Vuonna 2000 Kristian palasi Tsekkeihin ja vuosi tämän jälkeen aloitti yhteistyön tuotantoyhtiömme kanssa. H.Wieniawskin Scherzo Tarantella modernissa muodossa julkaistiin toukokuussa 2002 myös kansainvälisen tuotantoyhtiö BMG:n singlenä.

Opiskeltuaan menestyksekkäästi Ceske Budejovicen konservatoriossa ja sen jälkeen Tšekin filharmonian orkesterin konserttimestarin Bohumil Kotmelin johdolla Prahan Akatemiassa hän suoritti loistavasti loppututkinnon vuonna 2011. Opiskelun ohessa hän julkaisi syyskuussa 2009 debyyttialbumin Symbiosis. Tänä vuonna 2014 odottaa julkaisuaan toinen albumi nimeltä Esence.

Näitä originaaleja kappaleita on hyödyntänyt esityksissään myös mm.taitoluistelija ja euroopan mestari Tomáš Verner, Tšekeissä 2.sijalla oleva Ivana Nováková hevosten taitojuoksussa, moninkertainen junioreiden Euroopanmestari voimistelussa Eva Pavelková, kansainvälisesti menestynyt (hopeamitalisti Ateenan olympialaisissa v.2004) Dominika Červenková modernissa voimistelussa.

ALBUMIT
oddělovač
album Symbiosis
album Essence
singl Kristian
Albumi: Essence

Ostaa täältä

supraphon iTunes
Albumi: Symbiosis

Ostaa täältä

supraphon iTunes
Singl: Tarantule

Ostaa täältä

supraphon iTunes
GALLERIA
oddělovač
VIDEO
oddělovač
Kristian - Remember time (Official videoclip)
Kristian - Cavatina (Official videoclip)
KONSERTIT
oddělovač
KONTAKTI
oddělovač
V případě Vašeho zájmu, prosím, kontaktujte:
logo NuArt
Hallinto, konsertit ja PR:
produkce@nuart.cz
puhelin: +420 608 268 380

E-mail:

Object:

Viesti:

Kristian

violinist

official

page